keskiviikko 27. toukokuuta 2015

Tietokoneelle suoja





Ompelin pari kuukautta sitten suojan tietokoneelle ikean raitakankaasta. Väliin pistin kolme kerrosta 60g levyvanua ja pienen nahkaläpän nepparilla pitämään koneen paikallaan. Toiminut todella hyvin! :)

lauantai 2. toukokuuta 2015

Hyrrä-torkkupeitto







Virkkasin äidille 50-vuotislahjaksi Kauhavan Kangas-Aitan ohjeella Hyrrä nimisen torkkupeiton. Lankana toimi Virosta ostamani 100% puuvillalanka. Peitossa on yhteensä 36 ''hyrrää''. Olisin halunnut tehdä siitä vielä suuremman, mutta langat ja aika loppuivat kesken. 

Hauskaa vaihtelua perinteisille isoäidin-neliöille ☺︎

lauantai 11. huhtikuuta 2015

Virkatut Converset





Virkkasin ystäviemme vauvalle pienen pienet Converset. Olen halunnut pitkään testata näiden tekemistä ja nyt tuli hyvä syy. Oli todella helpot ja nopeat tehdä. Voisi itsellekin väsätä koristeeksi hyllyn päälle, niin syötävän suloiset niistä tuli. ☺︎

keskiviikko 18. maaliskuuta 2015

Tunika





Oma lempiasuni on tunika, legginsit ja huivi. Tämän tunikan kaavan piirsin Marimekon Tiia-mekosta mallia ottaen. Kangas löytyi kaapin perältä. Innostuin sen verran, että pistin pystyyn pienen tunikatehtaan. Yhteensä syntyi seitsemän tunikaa itselle ja äidille. Helppoa, nopeaa ja mukavaa !☺︎

sunnuntai 1. maaliskuuta 2015

Sukkia



Meillä on kotona niin hirveän kylmä, että villasukkia saa neuloa niin paljon kun jaksaa. Tässä yhdet hillityt asuun kuin asuun ;)

maanantai 16. helmikuuta 2015

Penaali




Muistatteko kun kerroin innostuneeni kirjovirkkauksesta ja virkkasin suojaa tietokoneelle? No... mitoitus oli hieman väärä ja kone ei mahtunut tulevaan pussukkaansa, joten päädyin tekemään penaalin sukkapuikoille. Ideana ihan hyvä, mutta käytännössä todella huono. Puikothan tulee pussin läpi! No nyt on taas yksi pussukka/penaali ilman käyttötarkoitusta pyörimässä kaapissa. ☺︎

perjantai 13. helmikuuta 2015

Baby shower











Tammikuussa vietettiin ystäväni Jennin vauvakutsuja. Juhlat oli järjestetty täysin salassa tulevalta äidiltä. Me vieraat saavuimme tuntia ennen juhlakalua ja aloimme laittaa brunssia kuntoon. Osa vieraista lähti hakemaan Jenniä paikan päälle ja kun juhlien sankari saapui alkoi hervoton mässääminen kaikella ihanalla. Päivän aikana oli paljon ohjelmaa. Kaikki saivat mm. painaa keittiöliinoja itselleen muistoksi. Ruoaksi väännettiin yheteisvoimin erilaisia pitsoja. Illalla nautiskeltiin tekemääni kakkua ja jokaisen vieraan tuomaa lapsuusajan herkkua. 

Lahjaksi tein vauvalle tilkkupeiton ja äidille fimosta korun. Keittiöliinat painettiin vanhoilla kunnon perunoilla. 

ps. ihana auringon paiste! ☀︎ Huomaa, että ensimmäiset kuvat on otettu tammikuun huonossa valaistuksessa ja keittiöliinat taas hetki sitten. Kevät saapuu...